Railivarustuksesta

Nyt, kolmen viikon kesäisen  reilireissaamin päättyessä jos miettii varustusta niin lista tarpeellisista alla.

Passi

Lompakko ja rahaa

Luottokortti (välttämätön netistä tehtäviin huonevarauksiin ja voidaan kysyä hotelliin kirjautuessa)

Toinen luottokortti kotona siltä varalta että ensimmäinen varastetaan/häviää ja sen joutuu sulkemaan. Tämän luottokortin numerosta jollain tavalla koodattuna mukana (luottokortin numero, haltijan nimi, viimeinen voimassaolokuukausi ja vuosi sekä kolminumeroinen kortin takana oleva turvaluku).
Älykännykkä, jossa hyvä kamera, laturi ja ulkoinen vara-akku latausmahdollisuudella

Rannekello 

Pieni olkalaukku tai vyötärölaukku

Pieni selkäreppu päiväretkiä varten (esim. Kånken)

Sandaalit ja rasvaa kantapäihin

Hammasharja, tahna, parranajokone ja sen laturi

Alushousuja (3-7)

Puuvillaisia T-paitoja (2)
Keinokuituinen T-paita

Ohut ja paksu pitkähihainen paita, esim. ohut kauluspaita ja neuletakki/fleece

Farkut ja ohuet caprit (jos oikein kylmä voi capreja käyttää lisälämmikkeenä)

Kirja tai lukulaite

Euroopan kartta

2 mustekynää (mm. reilikorttimerkintöjä varten)

Juomapullo (0,5 l muovipullo)

30-70 litran anatomic-rinkka (sorry for the big range)

Tuulelta ja sateelta suojaava kuoritakki (joskus on pakko liikkua ulkona, esim. mennä asemalle vaikka satais). 

Pyykinkäsipesupulveripusseja

Sakset (tarvittiin yllättävän usein)

Särkylääkettä ja keinoihoa mm. rakkolaastareiksi

Muki, lusikka, veitsi, haarukka

Ottaisin myös nämä 

Ohut pyyhe esim. vohvelikankaasta (grammanviilaaja voi tosin kuivata puhtaisiin vaatteisiin/lakanaan)

Pieni puukko tupessa (ensi kerralla tekisin enempi leipiä itse nyt ostettujen valmiiden sandwichien sijaan)
Neula ja lankaa

Harkinnanarvoisia

Pieni makuupussi (hätäyöpymiset, junayöpymiset, laivayöpymiset kansipaikoilla)

2 ohutta lakanaa ja tyynyliina (retkeilymajoissa säästää kustannuksissa, jos haluaa niitä minimoida)

Siistit citylenkkarit (silloin myös nilkkasukkia 3 paria)

Uimahousut (alppijärviuinnissa, beachilla, maauimaloissa - voi käyttää myös alkkareina)

Hyvät matkustajat, tämä on Intercityjuna Kuopioon

Niin vaan saatiin reissu heitettyä. Tämä on viimeinen postaus ja teen sen kännyllä niin kuin valtaosan postauksista junamatkojen aikana. En sano "pitkien" koska minusta ne eivät tuntuneet pitkiltä. Ne olivat vain junamatkoja. Sellaisia kuin junamatka ovat, maisema vaihtuu, kiskot kolahtelevat, tulee asemia ja uusia asemia. Taivalta kanssasi taittaa hetken muita ihmisiä, mutta heidän joukossaankin olet yksin. Onnellinen on se, jolla on matkalla todellinen ystävä, niin kuin minulla on tällä matkalla ollut.

InterRail-matkan todelliset kulut

Matkakulut kahdelta hengeltä interrail reissulla 3.-23. kesäkuuta 2013  (ei sisällä ruokia eikä katusoittajille heiteltyjä lantteja)

Petrin lippu 509
Aulin lippu 339
Kuopio - Turun satama perhelippu 66,84
Paikkaliput Tukholma-Malmö 13
2 yötä Kööpenhaminassa 156
Amsterdam hotelli 54,43
Lontoon hotelli, joka varattiin, mutta johon ei keritty 77
Calais hotelli 59,3
Kahden päivän päiväliput Lontoon metrossa 26 €
The Londonears Hostel, Lontoo  93,93 €
Ascot Hyde Park, London 37,28 €
Hotel Continental, Lille 82 €
10 metrolipun paketti Pariisissa 12 €
Hotel Viator, Paris 69,09 €
Maan ylitys junassa Ranska-Saksa 26 €
Ibis Augsburg Koeningsplats 65 €
Pääsylippu Schloss Neuschwanstein (jäi käyttämättä) 12 €
2 kertalippua metroon München 5,20 €
Partner tagesk. München (2 päivälippua  XXL alue välille München-Dachau ) 13,60 €
Creo-Living München 57,90 €
Pur Pur hotel Praha 37 €
Taksi Praha 18 €
Pension  Prezina Prague 38,99 €
2 yötä Aston Hostel Krakow 162PL 39 €
Pääsyliput Auchwitz I 21 €
DW Piast Wroclaw 95 PL 29 €
2 yötä Hotel Berolina Berlin 78 €
STF Vandrarhem Malmö 670 Skr 100,90 €
Kansipaikat Tukholma-Helsinki lautalle 50 €
Perhelippu Helsinki-Kuopio 75 €


Yhteensä 2 187 €

Yö kansipaikoilla ruotsinlautalla

Majesteetillisesti ruotsinlaiva (http://www.kotus.fi/?i=638&s=2607)  Mariella irtautuu laiturista. Me istumme kasikannella, pelastusliivilaatikon päällä ja katselemme yhdessä muiden matkustajien kanssa juhannuspäiväänsä viettävää Tukholmaa. Heti laivaan tultuamme valloitimme jo parhaat paikat kansipaikkalaisille tarkoitetusta nukkumahuoneesta nuorten pelihuoneen vierestä. Huone on 5 x 4 m kokoinen tyhjä tila, jossa suuri ikkuna merelle. Lattialla on paksu kokolattiamatto. Se olisi nukkuma-alustana kova, mutta ei mahdoton. Huoneessa on useita töpseleitä, peränurkassa, johon asetimme rinkkamme ja levitimme makuualustamme, niistä yksi. Huoneessa on melkoisen viileä, mittari näyttää kuitenkin 17 C, joten eiköhän tuolla tarkenisi.

Matka jatkuu kolmisen tuntia hyvin kapeaa väylää pitkin, Ruotsin juhannussaaristo on edessämme. Ahvenanmaalta mieleen jääneitä koristeltuja mastoja ei satu silmiini, jokunen nuotio ja ihmisiä grillaamassa. Monet vilkuttavat meille rannalta, ja me takaisin. Ihmiset laivalla tuntuvat tavallisilta perheiltä. Mutta nyt he haluavat rentoutua, jotenkin ihan ilmassa tihkuu se kun pitkä vuosi on töitä painettu ja nyt loma alkaisi. Alkoholia otetaan ja mistään ei muutoinkaan pingoteta.

Nojaan kaiteeseen, kun kuulen äänen ikään kuin jotakin pientä ja kovaa olisi tipahtahtanut. Kohta näkökenttääni, reelingin ulkopuolelle, mutta hyvän matkan päässä vielä laivan reunalta ilmestyy helmi. Ajattelen sen olevan joku lasten hajoavasta kaulapannasta tipahtanut kun huomaan vieressäni intialaisen näköiseltä naisen, jonka sormessa on sormus, jossa tyhjä metallinen pohja. Näytän hänelle laivan reunalla olevaa helmeä. Se on sen verran kaukana että sitä ei aivan saa kaiteiden välistä kurkottamalla. Jos olisi metrin mittainen keppi, sen saisi sillä jo hilattua lähemmäksi. Tosin hirvittää ajatus, että liukas helmi singahtaisi kepin alta hallitsemattomasti. Tarjoudun hakemaan helmen, jos pariskunta, perheen mies ja pieni lapsi ovat myös tulleet paikalle, kertoisivat henkilökunnalle kaiteen ylitykseni syyn, että en joudu selliin, vitsailen. Mies kieltää ehdottomasti minua hakemasta helmeä. Kohta paikalle saapuu laivan naispuolinen työntekijä, kysyn saisinko hakea helmen. Työntekijä kieltää ehdottomasti ja lupaa edessä olevan sellireissun, jos ylittäisin kaiteen. Paikalle tulee toinen naispuolinen työntekijä ja lopulta kolmas miespuolinen työntekijä, joka saa kunnian käydä hakemassa helmen. Saan intialaiselta naiselta kuitenkin vuolaat kiitokset avusta.

Vauhtimme on verkkainen, 25 km/h Sports trackerilla katsotttuna ja suunta koilliseen. Kannelle on kertynyt tyhjiä kaljatölkkeja ja karkkipapereita. – Näytä tissit, joku huutaa ohimenevään pikaliippariin, josta nuoret vilkuttavat.

Nukkumahuoneeseen ei ole vieläkään tullut ketään. Silloin tällöin joku aukaisee oven, mutta kun näkee tyhjän huoneen, jossa makuupussit ja rinkat niin kääntyy vikkelästi pois. Huijaamme Aulin kanssa koko ajan toisiamme, kuinka huoneeseen olisi muka tullut nyt joku. Aulin versiossa siellä oli tyttöjä, jotka murustelivat sipsejä lattialle ja tuijottivat häntä ilkeästi. Minä puolestani panin huoneen erityisen varovasti kiinni sen vuoksi, koska siellä nukkui joku mies. Ilo siitä kun toinen menee huoneeseen ja siellä ei ole muuta kuin nuo meidän kamat, on aito ja molemminpuolinen. Huomaan olevani aika tajuttoman väsynyt. Kömmin testaamaan makuupusseja kello kahdeksan aikaan illalla, ja käyn unen rajamailla. Tuosta noustessani virkistäydynkin ja lähdemme Aulin kanssa koluamaan laivaa lävitse. Päädymme laivan kahvilaan, jossa Auli saa hyvityksen karmealle kokemukselle Tukholman 7 Elevenistä ostamalleen kanasalatille laivan keittön tekemästä savulohi ruisleivästä. Minä tyydytin oman nälkäni imemällä suuhuni laivan kaupasta ostamani kinkkumaksapasteijatuubin (á 1,10 €) ja juomalla salaa (kun en tiennyt saiko kaupasta ostettuja alkomahooleja juoda laivalla) 85 sentin Heinekenin. Kahvilan seinällä on screeni, jossa alkaa juuri Confedereison Cupin Italia-Brasilia maaottelu, joka osoittautuukin oikein viihdyttäväksi kuuden maalin ja suurien tunteiden karkeloksi.

Siirrymme nukkumahuoneeseen. Se on entisestään jäähtynyt, mittari näyttää 16 C. Puemme yllemme sen mitä repuista löytyy ja likapyykkipussit tyynyiksi. Lattialla on kova maata ja edelleen viileä. Suljemme makuupussin hupun, joka auttaa ja tulee lämmin. Käytävältä kuuluu ajoittain mekastusta, laiva heiluu ja moottorin ääni kuuluu, mutta jonkun ajan päästä tulee se tunne, että tietää, että nukahtaminen olisi lähellä.

Midsommer i STF Vandrarhem, Malmö

Heja Mamma Sverige! Riemullista oli tulla ensin Tanskaan mutta vielä riemullisempaa Ruotsiin, tuntuu jo melkein kuin olisi kotona. Malmön juhannusaattoilta oli kesäisen kaihoisa, aurinkoinen, paljon lokkeja, mutta muutoin tyhjä kaupunki. Poissa oli se kuhina jota Englannin, Ranskan, Tsekin, Puolan ja Saksan kaupungeissa joka ilta olimme seurailleet. Suurin syy tietenkin midsommerfest, jos hiljenee Stadikin, miksi ei Stockholm tai Malmö. Mutta silti, on tässä muutakin. Se lämpö on poissa, öinen pimeys, katuravintolat, ei yhtään soittajaa. Tilalla jotain muuta, avaruutta, siisteyttä, rauhallisuutta.

STF Vandrarhem löytyy puolen tunnin kävelymatkan päästä ja suunnistus Googlemapsin screenshoteilla tarkasti kohteeseen. Toivottavasti varauksemme on voimassa. On viikonloppu ja kesälomakausi alkamassa, porukkaa voi olla paljon liikkeellä.

Varauksemme suljetun luottokortin tiedoin oli mennyt läpi ja meille oli petipaikat odottomassa. Meillä ei ole kruunuja, mutta Vandrarhem pystyy ottamaan maksun euroissa. Ongelma vain, että Vandrarhem ei majoita lapsia dormeihin ilman vahempaa, mutta Aulin pätevää olemusta hetken silmäiltyään, virkailija suostuu tekemään poikkeuksen. Hinta saa minut haukkomaan kyllä henkeä. Tämäkö nyt on sitä pohjoismaista tasokkuutta. 200€ matkakassastani menee 150€ kahteen paikkaan dormissa, lakanoihin (makuupussit oli hostellissa kielletty esiintyneiden bed pug-ongelmien vuoksi) ja mysliaamiaiseen. Saan vaihtorahana 270 kruunua, niillä voisimme ostaa huomenna ruokaa. Jos luottokortti olisi toiminut, olisimme majoittuneet Kööpehaminassa hotellissa 70€:llä. Sieltä olisi päässyt puolessa tunnissa Malmöön. Mutta Malmö on uusi kaupunki meille, saamme nukkua aamulla hieman pidempään ja olemme jo lähempänä kotia.

Retkeilymaja on kyllä oikein kiva. Todella siisti, paljon suihkuja, vessoja, lukolliset kaapit ja hyvät keittiötilat. Haikeutta tuntien ajattelen, että tämä on juhannusaattoilta retkeilymajan keittiössä. Ehkä hieman samanlainen kuin yksi jouluaatto, jonka vietin kaverin kanssa eräkämpällä. Kämppä oli niin suuri ja hutera, että koko yö oli pidettävä kipinävuoroa ja ladottava puita kaminaan, jotta kämppä olisi pysynyt lämpimänä.

Olen aina ihmetellyt, positiivissävyisesti, noita porukoita, jotka kokkaavat ihan satasella näissä retkeilymajojen yhteiskeittiössä. Täälläkin on niitä. Kiinlaisen näköinen nainen tekee jotain, joka näyttää aivan ankanrintasalaatilta, ei paha. Yksi perheenäidin näköinen paistaa paistinpannullista viipaloituja herkkusieniä ja kaalia. Sydämen sulattajia on kuitenkin kaksi nuorta poikaa, jotka lienevät ensi kertaa ruuanlaittopuuhissa on your own. Ensiksi he seisovat pitkän tovin tuijotellen kattilassa olevaa vettä ennen kuin joku keittiön naisista napsauttaa heille hellan takana olevan timerin päälle. Sen jälkeen pojat keittävät ison kattillallisen makaronia, koko ajan molemmat kattilan ääressä ujosti seissen ja ruokaa vartioiden. Pettynyeitä voihkaisuja kuuluu siinä vaiheessa, kun pojat kuvittelevat tekevänsä makaronille pasta carbonara -pussikastikkeen. Pussi on kuitenkin valmis makaroni-kastike-sekoitus eli käytännössä pelkkää makaronia. No, meidän eväät on Help yourselves hyllyiltä lötyviä antimia, pastaa ja paremsaanityyppistä juuston murua sekä päivän repussa lämmennyt sandwich. Myös jääkaapin jättimäisestä oliivipurkista tehtiin annos, mutta ne eivät oikein maistuneet hyviltä ja tarkemmin oliiveja tarkastellen niissä oli paikallisia erivärisiä kohtia. Yäk, tästäkö vielä ruokamyrkytys.

Huonekaverina minulla oli ruotsalainen yksikätinen mies. Heti tultuani hän tiedusteli kansalaisuuttani, ja kun kuuli minun olevan suomalainen, kysyi, osaanko ruotsia.

– Lite.

Sen jälkeen alkoikin riksvenskalla (skånelaisittain maustettuna arviosin) jatkuvaa puhetta, josta en ihan hirveästi tajunnut. Mies kertoili itsestään, asuinpaikoistaan, työstään. Ymmärsin, että hän oli ollut tänään Kööpenhaminassa, ehkä tapaamassa poikiaan. Hän oli ollut työssä myös Suomessa, lähellä Vaasaa ruotsinkielisellä paikkakunnalla. Joensuustakin hän jotain puhui. Oli hyvin vaikea tunnistaa edes noita suomenkielisiä paikannimiä hänen puheestaan. Mies oli mukava ja ystävällinen, hän huolehti asioistani, ikkunan aukiolosta, lokeron lukituksesta, siitä mihin voisin ehkä illalla mennä. Sain käsityksen, että hän tunsi Malmön hyvin, luetteli ulkomuisista kadun nimiä ja monennestako kulmauksesta käännyttiin mihinkin suuntaan. Kaksi muuta heppua olivat yksikätisen (miehen toinen olkavarsi oli todellakin proksimaalisen 10 cm jälkeen poikki) mukaan  sveitsiläisiä nuoria poikia. Heistä sain elonmerkkejä vasta joskus aamuyöllä kun kotiutuivat reissuiltaan. Oikein hiljaa he hipsivät (kaatuivat) sänkyihinsä. Aulin huonekavereina oli lyhyttukkainen blondi, harmaahiuksinen kiharapäinen vanhempi nainen (jonka avainkortin Auli löysi vessasta) ja kiharapäinen joka tuli myöhään yöllä ja lähti aikaisin aamulla (varsin aikaisin, koska meidän herätys oli klo 7.00).

Yö oli rauhallinen. Pidin ikkunaa meidän huoneesta raollaan. Ulkoa kuului ajoittain auton hurahdus ja ohikävelevän nuorison hetkellistä ääntä. Toinen sveitsiläispojista kuorsasi aika tavalla, mutta sain onneksi nukahdettua uudelleen vielä varhaisaamun heräämisen jälkeen. Yksikätinen nukkui peittonsa alla ja takki silmien päälle laitettuna.

Aamu oli tihkusateinen. Lämpimien sämpylöiden ja myslien siivittämänä, tosin hieman epäuskoisena, taivalsimme Malmö centralstationille: niinköhän nyt juhannuspäivän aamuna mitään junia liikkuisi. Olin kyllä edellisiltana, ja aiemminkin, tarkistanut asiaa DB train time scheduleita (johon luotan eniten, ja joka on loistava, näyttää koko Euroopan junien aikataulut hakukonetyyppisesti) ja Ruotsin hankalukuisempia tidtabell.resplus.pdf-aikatauluja tiiraillen. Aamuinen kaupunki ainakin oli kuin neutronipommin jäljiltä: ei ketään, ei missään. Kunnes paikallisbussin kaarros herätti toivon ihmiskunnan henkiinjäämisestä. Asemallapa olikin sitten tuttu vilske ja valotaululla napotti: 9.11 Stockholm 3a SJ Snabb.

Vielä olisi pinnan alaisena piilokivenä mahdollisuus, että juna, kun on Snabb-tyyppinen, vaatisi paikkaliput. Mutta vetoamme tietämättömyyteemme ja aiomme junaan pelkkien rinkkojen ja kuluneiden InterRail -passien (Aulin kirjoittama oikea muoto ko passista) luomalla charmilla. Jos konduktöörin HLA-tyyppi ei ole kuitenkaan tuollaiselle charmille otollinen niin todennäköisesti meidät jätetään seuraavalle pysäkille, jonnekin Trollhättanin sateiselle pikkuasemalle hilujemme ja suljetun pankkikortin kanssa. Kello 16.30 lautta irtautuisi laiturista ilman meitä. Ja töissä ei kiitellä, kun soittelen sinne maanantaiaamuna Haaparannan poliiisilaitokselta ruuan näpistyksestä kiinnijääneenä.

Konduktööri tulee, katsoo reilipassejamme:

- Trevligt resa.

Katson ulos ikkunosta. Näkyy metsää. Tämä on tuttua metsää, kuusikkoa ja männikköä, Siperian taigavyöhykkeen reunaa. Tännekö kuulun? Taivas on harmaa, ei kuitenkaan sada. Välillä peltoaukeita, ne ovat länttejä metsän keskellä, eivät silmänkantamattomiin ulottuvia viljavainioita niin kuin Wroclawista Rzepiniin lähtiessämme. Maa on erilainen, ihminenkin. Kaikkialla ihmiset olivat sellaisia että heidän joukossaan oli helppo olla. Missään emme kokeneet minkäänlaista uhkaa. Meiltä ei varastettu mitään. Lompakkomme tuotiin meille, kun olimme unohtaneet sen julkiselle paikalle.  Jos asiat oli mahdollista nähdä meille edullisemmastä näkövinkkelistä, ne usein myös nähtiin. Kaikella on kuitenkin rajansa. Itse on maailmalla selvittävä. Se vaatii valppautta, huolellisuutta ja paljon tietoa asioista. Receptionin virkailija tai information-pisteen työntekijä ei ala sinusta huolehtimaan.

Berliini-Kööpenhamina - Junalla laivaan

Ihmettelen kun junan pysähtyessä asemalle kuuluu lokkien kirkunaa. meidän täytyy olla rannalla. Olemme Puttgardenissa.

Nyt sekin ihme on sitten nähty että junalla ajetaan laivaan, seilataan tunteroinen, kannella maisemista nauttien, noustaan junaan takaisin (jonka löytäminen on aivan yhtä hankalaa kuin autonkin mutta aina se sitten löytyy kuitenkin) ja jatketaan välittömästi Rødbyhyn saavuttuamme matkaa. Ei kolinoita, heilumisia, vaatimuksia matkustajille. Muutoinkin junamatka on ollut miellyttävää. Vauhtia vajaa 200 km/h, ilmastointi, ravintolavaunu, vessat, invavessat, määränpäästä ja väliasemista kertovat leditaulut, mutta ei WiFiä (hyvä Valtionrautatiet Finland!).

Berlin, Berlin

Kyllä Berlin Hbf:lle saapuminen noiden Puolassa vietettyjen päivien jälkeen oli elämys. Junan liukuminen läpi alkuiltaisen Berliinin, puistoissa ja jokivarsilla olevat ihmiset. Kaikki varoitus ja infokyltitkin tekivät oman vaikutuksensa.

Meillä ei kuitenkaan ollut majoitusta. ja koska emme löytäneet asemalta WiFiä, menimme pummimaan Starbucksin verkkoa. Minua himan huolestutti kun monissa edukkaammissa majapaikoissa oli ollut viimeinen sisääntulo klo 20 maissa ja nyt kello oli jo puoli kymmenen. Hetken hakkaamisen jälkeen sopiva tuntui kuitenkin löytyvän, Hotel Berolina, Rankestrasse 35. Nyt osaan jo Googlemapsia käyttäen saada julkisen liikenteen tiedot kohteeseen, aivan huikea palvelu tämäkin. Kiitos Google. Valtionhan tämäkin olisi pitänyt tehdä. Käymme vielä raataamassa S-junien infokeskuksen virkailijan kanssa ja saamme selkeän ohjeistuksen siitä, kuinka meidän kannattaa toimia. Aikapalailla samoin kuin Googlemapsinnikin mukaan, ja reilikorteilla ajellaan tämäkin matka.

Sykkivä kaupunki tuntuu olevan joka puolella. Hotelli on oikein kotoisa, kattaa osan isosta kerrostalosta. Huoneessa on kaksi jättipetiä, molemmille omansa, oma suihku ja WiFi, joka tosin ekailtana Ei anna liittyä mutta muuten toimi ihan hyvin. Pientä huolta aiheuttaa vain säätiedotus. Huomiseksi luvataan +36 C. 

Nukumme vähän pommiin. Vekslaamme isoja ikkunoita pariin kertaan kiinni-auki sisäpihalta kuuluvan melutason mukaan. Pikaiset aamutoimet ja ilman ruokaa helteeseen ja nähtävyyksille.

Ensimmäinen rasti on Checkpoint Charlie. Ostamme päivlipun vyöhykkeille 1-2, joka oli erittäin hyvä päätös. Jos olisimme yrittäneet S-junilla nähdä kaikki kohteet, olisi pitkät kävelyt syöneet mehut melko pikaseen.

Kun Checkpoint on vain 200m päässä, siirrymme Starbucksiin aamupala-ilmastointijäähdytys tankkaukselle.

Yritämme imeä jaetun Berliinin tuntua, mutta pikkasen on hakusessa. On paikka kovasti turismin läpitunkema. 

Seuraava rasti on Fehrsehntorn Alexander Plazilla. Menemme torniin ylös, onhan näitö torniin nousuja reissullla  jo ollutkin :). Tämä hissi menee ylöspäin yli 6 m sekunnissa eli suunnilleen samaa vauhtia kuin minä portaita, tosin rinkka selässä. Tornissa vietämme hyvän tovin. Ei ehkä vähiten sen vuoksi että se on ilmastoitu ja miellyttävän viileä. 

Vuorossa Brandenburgin portti. Helle paahtaa armottomasti. Portin ympärillä on rakennustelineitä ja alumiiniaitoja. Parisenkymmentä isoa kaveria hyvässä lihassa saa koko paikan tuoksumaan vasta pestyltä ja hajustetulta mutta nopeasti hikeentymässä olevalta iholta. Ihmisten välissä ajelee yksi riksakuski ja pyörii puolenkymmentä, jos en pahoin erehdy niin Balkanilta tullutta, nuorta naista keräämässä allekirjoituksia haaleisiin kopiohinsa kodittomien lasten auttamisksi. Menimme halpaan jo Champs Ellyseellä, jossa pienet lapset tulivat näyttämään jotain vastaavaa lappua ja allekirjoituksen jälkeen toivoivat lahjoitusta niin kuin muutkin näköjään olivat antaneet. Siinä oli kovasti tekaistun näköisiä allekirjoituksia ja summia 25:-, 35:- ja 45:-. Erikoisia nuo lahjoitussummat, kun ihmisillä on taskussa kuitenkin yleensä 5:-, 10:- ja 20:- euron seteleitä. Kun emme nyt raskineet tuohon lähteä, lapset kävivät suorastaan hieman päällekäyviksi ja huusivat "Just coins, coins!".

Menimme rauhoittumaan Tiergardenin puistoon, jossa pääsimmekin penkille puun varjoon. Kohdalle sattui katusoittaja joka lauloi espanjaksi rauhallisia balladeja. Hieman kauempana mies teki jättimäisiä saippuakuplia.

Vuorossa matkamuistot. Aulin reissunaikainen haave Berliinihupparista olisi nyt lähellä toteutumistaan. Minä suosittelen kuitenkin ensin käyntiä Madam Tussaudin vahakabinetissa, jossa Lontoossa kerran sain elämäni sätkyn, kun joku näyttelyyn tutustujista oli mennyt vahanukkejen joukkoon seisomaan ja lähtikin sieltä sitten kävelemään juuri kun olin kopauttamassa häntä sormenpäällä.