Auschwitz I ja Auchwitz II-Birkenau

Auchschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirille (Konzentrationslager Auchwitz) vietiin 1940-1945 arviolta 1,3 miljoonaa ihmistä. Suurin osa ihmisistä tapettiin kaasukammioissa heidän saavuttuaan leirille. Kaiken kaikkiana arvioilta 95% leirille tuoduista kuoli. Ylivoimainen valtaosa, noin 1,1 miljoonaa leireille tulleista oli juutalaisia. Kolme seuraavaksi suurinta ryhmää olivat puolalaiset (150 000), mustalaiset (23 000) ja Neuvostoliitosta saadut sotavangit (15 000). Eniten juutalaisia tuotiin Unkarista (430 000) ja Puolasta (300 000).

Saksan hallitsemilla alueilla juutalaiset oli suljettu rajatuille asuinalueille, ghettoihin, joissa elinolosuhteet olivat huonot. 

Ghetoista saksalaiset siirsivät juutalaisia rautatiekuljetuksin keskitys- ja tuhoamisleireille. Juutalaisille siirron siirron syyksi ilmoitettiin siirtyminen asumaan uusille heille varatuille asuinalueille. Juutalaiset saivat ottaa mukaan matkalaukkuihin tärkeimmän omaisuutensa.

Juutalaiset kuljetettiin täyteen ahdetuissa suljetuissa tavaravaunuissa junakuljetuksin. Pisimmillään matkaa leirille oli yli kaksi tuhatta kilometriä ja se saattoi kestää yli viikon ilman minkäänlaista huoltoa. Matkan aikana monet kuolivat tai joutuivat hyvin heikkoon kuntoon. Auchwitz II-Birkenaun keskitysleirille oli rakennettu raidepisto, joten junien määräasema oli keskitysleirien porttien sisäpuolella. Vaunun oven avautuessa eteen avautui näkymä parakeista, nälkiintyneistä maanmiehistä ja piikkiilanka-aidoista vartiotorneineen.

Juutalaisten vieminen keskitysleireille ja tuhoaminen oli osa natsien suunnitelmaa, jonka tavoitteena oli eliminoida juutalainen rotu kokonaisuudessaan. Alkuvaiheessa Auschwitzin leirille joutuivat leirin ympäristössä asuvat puolalaiset. SS-upseerit siirtyivät asumaan osaan siirroista vapautuneisiin asuntoihin ja osa asunnoista toimi armeijan huoltorakennuksina. Vuonna 1939 Niepokolanowissa asuvat fransiskaanimunkit marssitettiin Auchwitziin.

Purkulaiturilla miehet erotettiin naisista ja lapsista. SS-lääkärit suorittivat valinnan: ne jotka katsottiin kelpaavan työhön, passitettiin leirille (noin 25% saapuneista). Loput johdateltiin suoraan kaasukammioihin. Aika ajoin kaikki junalla tulleet ohjattiin suoraan kaasukammioon. Paniikin välttämiseksi kaasukammion riisuuntumishuone oli merkitty Punainen risti –kyltein ja vangeille kerrottiin ohjelmassa olevan peseytyminen. Osa lapsista ja nuorista siirrettiin tohtori Mengelin tutkimuslaboratorioon natsilääketieteellisiä kokeita varten.

Varsinaisen kaasutushuoneen seinään oli kiinnitetty suihkuja ihmisten edelleen hämäämiseksi. Kaasutus Auchwitzissa alkoi 1941. Cyklone-B-kaasu oli pelletteinä ison säilykepurkin näköisissä peltirasioissa, joista se vapautui kun sen annettiin reagoida kristallikiteiden kanssa ja johdettiin edelleen kaasukammion seinämissä olevien aukkojen kautta huoneeseen. Kevätkesällä 1942 Auchwitz II-Birkenau-leirille, joka oli noin kahden kilometrin päässä Auchwitz I-leiristä valmistui uudet, nimenomaan kaasutusta varten suunnitellut kammiot ja krematoriohuoneet, jolloin kaasutukset siirtyivät sinne. Yhdellä kaasutuksella pystyttiin tappamaan 700 ihmistä 20 minuutissa. Kaasutuksen jälkeen ihmisillä olevat korut ja hampaissa olevat kultapaikat poistettiin. Tämän jälkeen ihmisiä alettiin polttaa krematorioissa, jotka olivat vieri vieressä olevia suuren leivinuunin näköisiä uuneja. Krematoriossa työskentelevät vangit (sonderkommandon jäsenet) ovat onnistuneet ottaman niistä salaa valokuvia. Kaasukammioissa työskentelevät vangit joutuivat itse kammioon muutaman viikon työkomennuksen jälkeen, jotta eivät kertoisi näkemästään. Leireillä ja muualla Euroopassakin liikkui kuitenkin huhuja, joita tosin ei haluttu uskoa. Natsit räjäyttivät kaasukammiot vetäytyessään leireiltä 1945.

SS-miehet ottivat haltuunsa leireille saapuvien omaisuuden ja jakoivat sen keskenään ja edelleen eteenpäin omille sukulaisille ja muille saksalaisille. Leirille tulleilta haltuunotettua omaisuutta säilytettiin erityisissä parakeissa. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa natsit sytyttivät varastot tuleen leireiltä vetäytyessään. Kaikkea esineistöä ei kuitenkaan onnistuttu tuhoamaan vaan sitä on esillä Auschwitzin keskitysleirimuseossa. Matkalaukkuja on satamäärin. Niistä on luettavissa omistajansa nimi, syntymäaika ja osoite. Naiset ovat ottaneet mukaansa taloustavaroita kuten vispilöitä, kauhoja ja keittoastioita. Esineistössä on myös lasten nukkeja.

Vankileirille siirtyvät käskettiin riisutumaan. Heidät ajeltiin kaljuiksi. Natsit käyttivät hiukset vaateteollisuudessa. Neuvostoliittolaisten sotilaitten vapauttaessa Auschwitzin vuonna 1945 leiriltä löytyi noin 2000 kg naisten hiuksia. Hiukset ovat nähtävänä leirin museossa.  Leireillä vankien omia nimiä ei käytetty vaan he saivat kirjaimen ja numeron yhdistelmän, joka tatuoitiin heidän käsivarteen tai lapsilla reiteen (esimerkiksi A-13166). Vangit saivat ylleen vangin vaatteet, joissa oli rintamuksessa symboli, joka osoitti vangin rikoksen laadun. Punainen kolmio tarkoitti poliittista vankia, musta kolmio ja z-kirjain romaania, musta kolmio antisosiaalista, SU venäläistä vankia, vaaleanvioletti kolmio homoseksuaalia, tummanvioletti kolmio jehovantodistajaa, vihreä kolmio rikollista, alaspäin osoittava punainen ja keltainen kolmio päällekkäin, niin että muodostuu tähtikuvio, juutalaista (vuoden1944 loppupuolelta punainen kolmio jonka päällä keltainen suorakaide).

Kaasutuksen ja näännyttämisen lisäksi vankeja tapettiin runsaasti ampumalla. Tätä varten leirillä oli teloitusseinä. Teloitukset suoritettiin ampumalla lähietäisyydeltä niskaan. Osa vangeista kuoli sadistisiin rangaistuksiin. Tappamisessa käytettiin myös elimistöön annettuja fenoliruiskeita. Jos teloitus tehtiin rangaistuksena, käytettiin julkista hirttämistä. Kollektiiviset rangaistukset olivat käytössä. Eräästä työporukasta karkasi kolme vankia. Loput työporukan jäsenistä hirtettiin. Leireiltä pääsi pakenemaan tietojen mukaan noin 100 ihmistä eli noin 0,1 promillea vangeista. Leireiltä karanneiden sukulaiset siirrettiin Auchwitziin.

Myöskään leireille joutuvia ei pyritty pitämään hengissä vaan heitä näännytettiin ja annettiin kuolla tauteihin ja kylmyyteen. Vangit joutuivat tekemään 11-tuntisia työpäiviä. Työhön saavuttiin ja työstä lähdettiin saksalaisen marssimusiikin säestyksellä. Soittajina toimivat vangit, joilla oli muusikon tausta. Joutuessaan tekemään raskasta fyysistä työtä ja saadessaan liian vähän ruokaa (arviolta 1500 kCal/päivä) vangit laihtuiat muutamassa kuukaudessa kakektisiksi. Tällöin heillä ei ollut käytännössä lainkaan rasvakudosta ja elimistö oli käyttänyt myös lihakset energian ja välttämättömien elintoimintojen ylläpitämiseen. Vangit, jotka olivat niin huonokuntoisia, etteivät pystyneet työhön tai seisomaan luvunlaskussa (roll-calls), siirrettiin rakennuksiin 19,20,21 ja 28 (Infirmary-rooms), joiden SS antoi ymmärtää olevan sairaaloita. Leiriläiset tiesivät huoneiden käytännössä olevan kaasukammioiden odotushuoneita. Osalle rakennuksista olevia tehtiin natsilääkäetieteellisiä experimenttejä, jotka saattoivat johtaa kuolemaan.

Vangit asuivat parakeissa, jotka olivat eristämättömiä ja huteria. Lämmityksestä vastasi pienet kamiinat. Parakeissa oli vain nukkumasijoja, jotka olivat kolmessa kerroksessa olevia lautalavereita. Alimmassa kerroksessa sängyn pohjana oli parakin lattia. WC-rakennuksessa sai käydä kaksi kertaa päivässä. Rakennuksessa oli 50 lomittain olevaa reikää. WC-rakennuksessa sai olla 10 sekuntia. Paperia ei ollut. WC-rakennuksesta siirryttiin saniteettirakennukseen, jossa oli koko rakennuksen mittainen vesikaukalo. Vankien käsitellessä vettä likainen vesi levitti tauteja vangista toiseen.