Majesteetillisesti ruotsinlaiva (http://www.kotus.fi/?i=638&s=2607) Mariella irtautuu laiturista. Me
istumme kasikannella, pelastusliivilaatikon päällä ja katselemme yhdessä muiden
matkustajien kanssa juhannuspäiväänsä viettävää Tukholmaa. Heti laivaan
tultuamme valloitimme jo parhaat paikat kansipaikkalaisille tarkoitetusta
nukkumahuoneesta nuorten pelihuoneen vierestä. Huone on 5 x 4 m kokoinen tyhjä
tila, jossa suuri ikkuna merelle. Lattialla on paksu kokolattiamatto. Se olisi
nukkuma-alustana kova, mutta ei mahdoton. Huoneessa on useita töpseleitä,
peränurkassa, johon asetimme rinkkamme ja levitimme makuualustamme, niistä
yksi. Huoneessa on melkoisen viileä, mittari näyttää kuitenkin 17 C, joten eiköhän
tuolla tarkenisi.
Matka jatkuu kolmisen tuntia hyvin kapeaa väylää pitkin, Ruotsin
juhannussaaristo on edessämme. Ahvenanmaalta mieleen jääneitä koristeltuja
mastoja ei satu silmiini, jokunen nuotio ja ihmisiä grillaamassa. Monet
vilkuttavat meille rannalta, ja me takaisin. Ihmiset laivalla tuntuvat
tavallisilta perheiltä. Mutta nyt he haluavat rentoutua, jotenkin ihan ilmassa
tihkuu se kun pitkä vuosi on töitä painettu ja nyt loma alkaisi. Alkoholia
otetaan ja mistään ei muutoinkaan pingoteta.
Nojaan kaiteeseen, kun kuulen äänen ikään kuin jotakin
pientä ja kovaa olisi tipahtahtanut. Kohta näkökenttääni, reelingin
ulkopuolelle, mutta hyvän matkan päässä vielä laivan reunalta ilmestyy helmi.
Ajattelen sen olevan joku lasten hajoavasta kaulapannasta tipahtanut kun
huomaan vieressäni intialaisen näköiseltä naisen, jonka sormessa on sormus,
jossa tyhjä metallinen pohja. Näytän hänelle laivan reunalla olevaa helmeä. Se
on sen verran kaukana että sitä ei aivan saa kaiteiden välistä kurkottamalla.
Jos olisi metrin mittainen keppi, sen saisi sillä jo hilattua lähemmäksi. Tosin
hirvittää ajatus, että liukas helmi singahtaisi kepin alta hallitsemattomasti.
Tarjoudun hakemaan helmen, jos pariskunta, perheen mies ja pieni lapsi ovat
myös tulleet paikalle, kertoisivat henkilökunnalle kaiteen ylitykseni syyn, että
en joudu selliin, vitsailen. Mies kieltää ehdottomasti minua hakemasta helmeä.
Kohta paikalle saapuu laivan naispuolinen työntekijä, kysyn saisinko hakea
helmen. Työntekijä kieltää ehdottomasti ja lupaa edessä olevan sellireissun, jos
ylittäisin kaiteen. Paikalle tulee toinen naispuolinen työntekijä ja lopulta
kolmas miespuolinen työntekijä, joka saa kunnian käydä hakemassa helmen. Saan
intialaiselta naiselta kuitenkin vuolaat kiitokset avusta.
Vauhtimme on verkkainen, 25 km/h Sports trackerilla
katsotttuna ja suunta koilliseen. Kannelle on kertynyt tyhjiä kaljatölkkeja ja
karkkipapereita. – Näytä tissit, joku huutaa ohimenevään pikaliippariin, josta
nuoret vilkuttavat.
Nukkumahuoneeseen ei ole vieläkään tullut ketään. Silloin
tällöin joku aukaisee oven, mutta kun näkee tyhjän huoneen, jossa makuupussit
ja rinkat niin kääntyy vikkelästi pois. Huijaamme Aulin kanssa koko ajan
toisiamme, kuinka huoneeseen olisi muka tullut nyt joku. Aulin versiossa siellä
oli tyttöjä, jotka murustelivat sipsejä lattialle ja tuijottivat häntä ilkeästi.
Minä puolestani panin huoneen erityisen varovasti kiinni sen vuoksi, koska
siellä nukkui joku mies. Ilo siitä kun toinen menee huoneeseen ja siellä ei ole
muuta kuin nuo meidän kamat, on aito ja molemminpuolinen. Huomaan olevani aika
tajuttoman väsynyt. Kömmin testaamaan makuupusseja kello kahdeksan aikaan illalla,
ja käyn unen rajamailla. Tuosta noustessani virkistäydynkin ja lähdemme Aulin
kanssa koluamaan laivaa lävitse. Päädymme laivan kahvilaan, jossa Auli saa
hyvityksen karmealle kokemukselle Tukholman 7 Elevenistä ostamalleen
kanasalatille laivan keittön tekemästä savulohi ruisleivästä. Minä tyydytin
oman nälkäni imemällä suuhuni laivan kaupasta ostamani
kinkkumaksapasteijatuubin (á 1,10 €) ja juomalla salaa (kun en tiennyt saiko
kaupasta ostettuja alkomahooleja juoda laivalla) 85 sentin Heinekenin. Kahvilan
seinällä on screeni, jossa alkaa juuri Confedereison Cupin Italia-Brasilia maaottelu,
joka osoittautuukin oikein viihdyttäväksi kuuden maalin ja suurien tunteiden
karkeloksi.
Siirrymme nukkumahuoneeseen. Se on entisestään jäähtynyt,
mittari näyttää 16 C. Puemme yllemme sen mitä repuista löytyy ja
likapyykkipussit tyynyiksi. Lattialla on kova maata ja edelleen viileä.
Suljemme makuupussin hupun, joka auttaa ja tulee lämmin. Käytävältä kuuluu
ajoittain mekastusta, laiva heiluu ja moottorin ääni kuuluu, mutta jonkun ajan
päästä tulee se tunne, että tietää, että nukahtaminen olisi lähellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti