Me istumme junassa matkalla Krakowasta Katowiceen. Mutta se ei ole määräpäämme, ei vaan se on jossain paljon kauempana. Katsomme kartalta epäuskoisena, kuinka lähellä Oswieca on Krakowaa. Ja tuota matkaa taivalsimme eilen 2 tuntia. Nytkin vauhti on niin hiljainen että pyörällä pysyisi rinnalla. Katsoinhan tuon jo tullessa Sportstrackerilla, 20-30 km tunnissa mennään.
Ikkunat vaunussa ovat auki, ne jotka aukeavat. Osa niistä valuu takaisin kiinni. Auli kiinnittää varusteitamme ikkunoihin jotta ne pysyisivät auki. Onneksi konduktööri meni jo. Auli epäilee että me kuollaan. Tuskin me kuollaan. Meillä on vettä. Vaunuvälikköön menevä ovi on auennut, siitä kuluu suoraan raiteitten kolina, joka on kova. Mutta olkoon, jos sieltä tulisi vähän virtausta. Eikä ovi kuitenkaan kauaa kiinni pysy. Se mukailee junan rytmiä aueten kun kallistumme vasemmalle ja sulkeutuen kallistuessamme oikealle.
Viimeisillä voimilla otettu kuva hetken päästä kuolleeksi riutuneesta minusta.
Olemme siis täällä junassa yhä. Olemme lopettaneet ikkunoiden auki repimisen, se ei enää kannata. Emme jaksa enää nousta ylös.
Vesi on loppunut jo tunteja sitten. Kehomme on aivan kuiva. Kasvoillamme on uhkaava valkoinen väri. Elimistömme on liian väsynyt kierrättämmään verta.
Valkoinen väri voi myös johtua hapenpuutteesta. Happi ei tosiaan junassa kierrä, joudumme kiskomaan keuhkoistamme voimaa saadaksemme tuota elintärkeää kaasua.
Tai sitten olemme valkoisia koska meillä on niin huono olo. Silmissä sumenee, mahassa tuntuu tyhjältä. Nälkä on aivan kaamea.
En tiedä kauanko jaksamme enää. Puhetta minun ja isän välillä ei juurikaan ole, kumpikaan ei enää jaksa liikuttaa suutaan.
Selkään koskee. Emme jaksa pitää enää ryhtiä yllä joten istumme kasassa ja selkä joutuu huonoon asentoon.
Tämä on viimeinen postaus, joko vähään aikaan tai ikinä. Kaikki riippuu siitä, lähdemmekö junasta henki pihisten vai sammuneena.
Ainoa mitä voi tehdä, on nojata ikkunoihin ja katsoa ulos. Se vilvoittaa, virtaus kun laitta pään ulos ja katsoo junaa ja helteistä maisemaa. Ikkunan yläpuolelle kiinnitetty tarra kieltää mina tekemästä näin. Toinen asia joka kielletään on pullojen heittely ikkunasta ulos. Hehkuvia unikkoja, niitä kasvaa villinä siellä täällä. Kanoja kävelee tien piennarta, ne eivät näytä olevan minkään aitauksen sisällä. Eilen näin, kuinka mies pöyhi hevosvetoisella koneella luo'olla kuivamaansa heinää. Ihmiset työskentelevät pelloilla. Tuossa on suuri pelto muovin alla, olisiko mansikkaa. Ratapihalla miehet työskentelevät kiskojen kanssa. Sisään junaan tulee tuoreen kuivan heinän hajua. Heinää kuivataa nyt jokapuolella.
Tämä on Katowic - Wroclam juna. Istumme looshissa. Kun juna on pysähdyksissä, kuumuus alkaa heti nousta. Paita on limautunut ihoon, lahkeet reisiin. Auringon puolella metallisia ikkunaputteita ei voi enää koskea. Koetan varovasti ikkunan kautta vaunun seinää, johon aurinko paistaa. Se on kuuma. Olemme tämän rautalootan sisällä ja kello on vasta 14. Aulin kännykästä kuoriutuu suojakalvo irti.
Kolmen jälkeen taivaalle alkaa kertyä utua ja aurinko ei pääse paistamaan enää niin terävästi. Udusta kertyy pilviä, joita tulee koko ajan lisää ja ne tummuvat. Alkaa sataa. Sisään vaunuun tulee vettä ja laitamme ikkunan kiinni. Tulee heti hyvin kuuma ja aukaisemme ikkunaa heti kun sade lakkaa.
Nyt on hyvä. Tuuli pöyhii verhoja. Taivas on pilvessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti