Could someone help me home?

Madam Tussaudin vahakabinetissa se sitten tapahtui. Se mitä ei saanut tapahtua. Otin olkalaukun pois ja jätin sen lattialle vartioimatta. Tämä tapahtui varmastikin asettautuessani pitkälleni psykoanalyytikko Sigmund Freudin sohvalle. Ehkä ajattelin liikaa, miltä todella tuntuisi jos Freud pureutuisi mieleeni ja rakentelisi siltoja raitiovaunuaddiktioiden ja isäsuhteeni välille.

Joka tapauksessa, seuraava hahmo oli Mesut Özil ja sehän on se Aulin suosikkipelaaja, joten ilo oli ylimmillään sitä ihmetellessä. Mesut oli tullut museeoon vasta aivan vastikään, pari päivää sitten eikä siitä ollut mitään mainintaa museon ulkopuolella eikä Mesutille ollut vielä nimikylttiäkään seinässä, tosin paikka sille oli jo olemassa. Yhtäkkiä tajusin, että olo on liian kevyt. Selässäni on kyllä Kånken, mutta se tärkein, eli olkalaukku, ei mene yli rinnan. Ilkeä, hyvin ilkeä jysähdys, kylmyyden henkäys. Palasin takaisin Freudin luo ja - siinä ei ole mitään. Kauanko siitä on kuin laskin laukkuni, ehkä 5 minuuttia. Liian pitkään, 5 minuuttia liian pitkään. Ratkaisevaa on se, että sen unohtaa, jättää huomiotta, jolloin taidemuseossa aamusta iltaan odottavat pitkäkyntiset vain nostavat marjan, kävelevät pienen hetken, ja kas, marja on oman laukun huomassa. Rauhallinen siirtyminen ulko-ovelle ja ennen kuin onneton, pian hyvin onneton uhri, siis minä, on edes tajunnut, ensimmäinen ostos Master Cardilla on tehty, rahat on evakoitu ja kännykästä on poistettu SIM-kortti ja käytettyjen kännyköiden myymälä saa yhden tähtituotteen.

Säntäilin museossa törmäillen nauraviin vahanukkeihin, kuunnellen sirkusmusiikkia ja miettien mitä kaikkea siis meni ja mitä pitää tehdä seuraavaksi. Miten me pääsemme täältä pois? Miten varaamme hotellit? Onko meillä käteistä, Aulilla jonkin verran. Kaikki varakäteiset repun pohjilta on käytetty ja uutta käteistä sinne en ole säilönyt, reissuhan alkoi olla lopuillaan.

Otan yhteyttä henkilökuntaan, he kehoittavat menemään ulosmenon luona olevalle matkamuistiomyymälän tiskille ja kysymään sieltä. Kuljen läpi loppujen huoneiden, harmitellen sitä miten kivoja hahmoja olisi vielä ollut tulossa, mutta vaikea noista on nyt iloa tuntea. Tiskillä on paljon ihmisiä, jotka ostavat matkamuistoja ja kuvia itsestään, joita museon kamera on heistä tallentanut. Ei mitään virallisen näköistä Lost and Found-toimistoa tai edes virkailijaa, vaan tuollainen nuori tyttö, kesätyöntekijä, hänellekö minun pitäisi tästä nyt kertoa. Kysyn laukkuani. Hän soittaa johonkin ja ilmeestä jo näen, että mitään positiivisia uutisia ei olisi. Piirrän paperille laukkuni kuvan, annan sähköpostiosoitteen ja tyttöni puhelinnumeron. He soittaisivat, jos se löytyisi.

Palaan kabinettiin etsimään. Katson ihmisten olkapäiltä roikkuvia laukkuja. Asettaudun hieman hiljaisempaan kohtana jonkun rallikuskin jalkojen juureen ja pyydän tytöltä kännykkää, dataroaming päälle, googlettaminen kadonneen master kortin ilmoitusnumerosta. Hetken päästä vastataan. Se ei ole kuitenkaan Danske bankin korttien numero, mutta mies pystyy kääntämään oikeaan numeroon. Selitän asiani. – Kaikki meni, kuuluu virkalijan osaaottava huomio. Tuo pieni ihmillisyyden häivähdys tuntuu kuitenkin hieman lohduttavan. Koska on kuitenkin mahdollista, että laukku vielä löytyisi, päätämme tehdä korteille vain pehmosulun, joka on mahdollista, jos nelinumeroinen turvaluku ei ole säilytettynä kortin kanssa samassa kukkarossa. Pehmosulun pystyisin itse aukaisemaan verkkopankissa, jos kortti löytyisi. Se edellyttäisi kuitenkin avainkoodeja, jotka tällä hetkellä olivat kadonneessa laukussa.

Lähden kiertämään takaisin kabinetin alkuun. Tyttöjä Madame Tussaud – asuissa, poseevia nuoria. Tulen kabinetin alkupisteelle, portille. Esitän asiani. Taas tyttö soittaa, toppuuttelen hänen vaivojaan sillä sanoin jo ilmoittaneen asiasta loppupäässä olevalle tiskille ja antaneeni yhteystietoni. Mutta mitä nyt! ,Tytön ilme kirkastuu. Hän puhuu jonkin aikaa. – Laukku on ehkä löytynyt, tyttö sanoo. En uskalla toivoa, että se olisi totta. Palaan loppupään tiskille vahakabinetin läpi, he johdattavat minut uuden tytön luo, jolla kuulemma ehkä on laukkuni. Edesä on tyttö, joka siis ratkaisee kohtaloni. – Kyllä, minulla on sinun laukkusi, tyttö sanoo ja kaivaa laukkuni esille ja ojentaa sen minulle. Se tuntuu tutun painavalta. Kaikki on sisällä, kännykkä, rahat lompakossa, luottokortti. Kysyn palauttajan tietoja, että voisin antaa hänelle palkkion. – Ei meillä ole, jokin vanhempi pariskunta oli sen tähän jättänyt.

Hotellille palattuani kirjaudun verkkopankkiin. Saan selville että kortti on suljettu, mutta missään ei kerrota miten se palautettaisiin. Soitan sulkunumeroon uudestaan. He sanovat, että he eivät voi sitä tehdä vaan että se täytyy tehdä pankin asiakaspalvelusta, joka aukeaa kello 8 ja antavat numeron. Seuraavana aamuna kello 6 tajuan, että on perjantai ja juhannusaatto. Onko verkkopankin asiakaspalvelu tänään auki? Pienen nettiselvittelyn jälkeen selviää, että ei ole. Paniikin tunne hiipii sisälle. Sellainen pieni tunne, miten tästä selvitäään, selvitäänkö?  Tottakai selvitään. Eihän tämä ole oikeasti yhtään mitään. Let’s check the facts. Paljonko meillä on rahaa? Lompakossa on viisi kymppiä, mutta olkalaukun sisätaskusta löytyy onneksi sinne säilömäni 150€. Aulilla on jonkin verran, ehkä satanen. Meillä on siis ainakin 200€, passit ja interrailkortit. Yes.

Okay, olemme Berliinissä.  Huomenna meidän on tarkoitus mennä Malmöön, jossa pitää saada hotelliyö, siinä menee ehkä 50€. Sitten on laivamatka, tullessa pystyin maksamaan sen verkkopankissa, senhän pitäisi toimia normaalisti. Rahaa  on tilillä, en vain saa sitä ulos, mutta verkkopankkimaksut pitäisi onnistua. Sitten on junamatka kotia Suomessa, siellä Interrail-kortti ei käy. Senkin voi maksaa verkkopankissa suoraan kun ostaa matkan netistä. Kyllä me pärjätään.

Danske Bank, mietin. Saisivatkohan he aukaistua kortin Tanskan konttorista. Soitan taas sulkupalveluun ja valittelen että on juhannus enkä saa korttiani auki, joka olisi hyvin tärkeää. Mies ei pysty auttamaan. Asiakaspalvelu aukeaa sitten maanantaina kello 8. Ehdotan aukaisua Dansken Tanskan konttorin kautta. Mies innostuu ja arvelee sen ehkä olevan mahdollista, mutta ei voi luvata 100%. Hän käskee soittamaan uudestaan samaan numeroon ja odottamaan että kielivalinnaksi tulee englanti ja esittämään asian sinne. Teen työtä käskettyä. Tulen hyvin ymmärretyksi, sulkupalvelun ihminen ei voi sitä tehdä, mutta hän lupaa soittaa Tanskan Danskeen ja pyytää minua odottamana linjalla. Hetken päästä nainen sanoo, että siellä puhutaan vaan Tanskaa ja että joutuisin odottamana lisää, että hän yrittää selvittää asiaa heidän kanssaan. Kiitän ja jään kuuntelemaan tanskalaisten rahisevaa jonotusmusiikkia. Pitkähkön ajan jälkeen nainen palaa ja valittelee, että he eivät voi sitä. Mutta että he voisivat tehdä sen Ruotsissa. Valitettavasti Ruotissakin on kuintekin tänään lomapäivä, tiedustelee tiedänkö kuinka he perinteisesti tanssivat tänä päivänä. No nytpä sen tiedän, kiitän.

Alan etsiä Malmöstä hotelleja. Hotels comista löytyy 70€:lla halvin, joka vaikuttaa aika hyvältä. En saa sitä kuitenkaan varattua koska ei ole luottokortttia. Luottokorttitietoja verkkopankista tutkiessa huomasin, että minulla on toinenkin aktiivinen luottokortti, se on juuri menossa vanhaksi. Muistan leikanneeni sen palasiksi kun uusi kortti tuli ja panneeni roskikseen. Voisin edelleen käyttää sitä, mutta en muista kortin takapuolella ollutta turvakoodia, se oli kolminumeroinen. Mieleeni pulpahtaa numerosarja, ensin yksi, sitten toinen. Kirjoitan ne ylös ja koitan noilla numeroilla, mutta varaus katkeaa aina samassa kohtaa ja herjaa juuri tuota turvakoodia. Koetan viisi kertaa, enempää en uskalla koska pelkään kortin menevän lukkoon enkä muista enää sopivia yhdistelmiäkään.  Hotelli täytyy varata käteisellä. Halvimmalla ja kävelymatkan päästä rautatieasemasta on Malmo Vandrarhem, paikka dormissa miesten ja naisten puolella. Senkin voisi varata netistä, mutta ei ilman luottokorttitietoja. Lähetän sähköpostia hotellille ja vastaavat paikat löytyvän, mutta varaus edellyttää luottokortin numeroa ja expiring datea. Luovutan ne (ja toivon, että he eivät tarkista onko kortti voimassa).

Laivamatkoista hyviä ja huonoja uutisia. Laivat ovat tupaten täynnä kesälomakauden alettua. Vikingiltä löytyy kuitenkin kansipaikka kahdelle, interrailkorttialennus huomioiden tuo kustantaa 50€. Se on Helsingissä 10.20  sunnuntaiaamuna (jestas minkälainen tulee olemaan tuo yö kansipaikoilla kun Suomi-Ruotsi yhteistoimin riehaantuu viettämään kesälomaa)  Okay, meillä on nyt junayhteys Kööpenhaminaan, josta pääsee helposti Malmöön. Malmössä meillä on epävarma yöpaikkavaraus, jonka pystymme maksamaan käteisillämme. Jos nuo paikat palaa alta niin varoillamme löydämme ehkä jostain hotelli johon rahamme riittävät. Ruokaa ja vettäkin voidaan ostaa , mutta toistaiseksi ei Starbucksia eikä Weissbieria. Sieltä railikortilla aamulla Tukholmaan, jolloin meidän pitäisi ehtiä 15.30 lähtevään lauttaan, jos olemme reippaita. Lautalle on liput. Menen VR:n sivuille ja varaan ja maksan nettipankissa liput Kuopioon. Jos kaikki menee hyvin niin olemme sunnuntaina klo 16 Kuopiossa ja seuraavana aamuna molemmat töissä. Katson varalta netistä mitä pitää tehdä jos luottokortti varastetaan ja ei ole rahaa. Siellä kehoitetaan ottamaan ottamaan yhteyttä Suomen suurlähetetystöön ja annetaan lista edustoista eri maissa. Katson edustustot Kööpenhaminassa, Malmössä , Göteborgissa ja Tukholmassa. Malmön ja Göteborgin edustustojen kohdalta ei anneta mitään tietoa matkailijoille. Kööpenhaminassa on virka-ajan aukioloajat, muina aikoina kehoitetaan ottamaan yhteyttä sosiaalihuoltoon. Tukholman kohdalla myös aukioloajat virka-aikana ja muutoin kehoitetaan soittamaan hätänumeroon 112.