Astumme ulos helteeseen. Kadun yli ja suoraan eteenpäin ohi synkän näköisen Restaurantin, jolla ei ole terassia ja joka ei todellakaan houkuttele tutustumaan sisätiloihinsa ja menuunsa. Tien varressa on muutmia kioskeja, joista saamme ostettua kylmää vettä. Kaksi pulloa with gas vettä maksaa 1,6 slotya eli alle 50 senttiä. Ohitamme baarin, jolla on terassi. Se näyttää kuitenkin vain kaljapaikalta ja olisi kiva syödäkin tai saada edes jäätelöä joten jatkamme.
Pysäytän pyörällä ajavan tytön ja tiedustelen missä päin on Oświecan keskusta mutta tyttö kieltää tietävänsä vaikka puhuu kyllä englantia. Kysyn ruokapaikkaa. Tyttö viittelöitsee aseman suuntaan ja arvaan hänen tarkoittavan sitä ravintolakombinaattia. Kysyn kahvilaa, sen jälkeen ruokakaupaa. Ei, hän ei tiedä mitään. Kiitän.
Jatkamme matkaa ja käännyn vasemmalle. Auli kysyy, onko siellä mitään. Myönnän että en tiedä, mutta ei ainakaan näytö siltä että olisi. Saan houkuteltua tytön kuitenkin matkaani.
Hetken kävelyn päästä selviää että täällä ei todellakaan ole mitään ja käännymme vasemmalle. Aurinkosuunnistukseni mukaan meidän pitäisi tulla tällä sunnalla aseman editse kulkeneelle tielle, jota pitkin lupaan palata asemalle. Samassa horisontissa eteneekin liike, joka liikekieleltään näyttää raideliikenteelle ja vahvistaa käsitystä että suunta olisi oikea. Ei hitto vie tee yhtään nyt mieli eksyä.
Tulemme aseman editse kulkevalle tielle. Asema näkyy. Taas tulee ravintola joka on vielä bunkkerimpi kuin edellinen. Kuin verovirastojen muistomerkki. Aseman kohdalle saavuttuamme tajuamme vasemmalla puolella olevan kaupan. Ja kaupan edessä tyttö myy pehmistä.
Menemme kauppaan. Se on iso huone, jonka reunoja kiertää tiski. Myyjät antavat tavarat joita tarvitsee. Tarvitsemme kylmäkaapista oluen, lisää vettä, siivuja viherpippurisalamista, tiskillä olevasta korista grillattuja broilerin siipiä (joiden osalta Auli lupaa että ei ole tulossa osille), pari sämpylää, jugurttia, kaksi mehevää pihvitomaattia, kaksi suurta omenaa ja jääteetä.
Ei mitään puistoa, jonka puun varjossa syödä. Menemme asemalle, olisiko laitureilla penkkejä. Asemarakennukselle on tullut muitakin ihmisiä. Yksi penkki on, auringossa. Palaamme asemarakennukseen, jossa on suuria kivestä tehtyjä, sileiksi hiottuja leveitä penkkejä. Käyn kiinni broilerin siipiin, jotka ovatkin herkullisia ja ihan lämpimiä. Toivon sen tarkoittavan sitä että ne olisivat juuri paistetut, mieluusti mies grillaisi niitä kaupan takana suurella hiiligrillillä samana aamuna teurastamistaan kananpojista.
Ruokailu häiriintyy pahoin kuin mahakas kopoalakkipäinen virkailija tulee kieltämään oluen juontini. Uhkaa sakkolappusella. Lupaan uskovani ja pistän tölkin jalkojeni juureen enkä koske siihen. Salami erinomaista, samoin sämpylät ja pihvitomaatti.
Menenne kaupan eteen ja ostamme tytöiltä jäätelöt. Kysyn mitä makuja on ja tyttö näyttää kolmen kokonoisia vohvelitötteröjä. Osoitamme suurinta, jonka jälkeen hän alkaa heti vääntää kahvasta viitaten siihen että makujen valintaan ei tarvitse käyttää kaunista kesäpäivää.
Asettaudumme kaupan viereen hiljaisille portaille. Syömme jäätelöä ja sovittelen sekaan olutta. Juna Krakówaan on noustuamme jo saapunut laituriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti